| Vinkit, kuvat ja kilpailut |
|
|
| Meillä voit maksaa... |
Tilisiirto Postiennakko |
|
Pistelijän kirja
Pistelijän kirja on kankaasta tehty kirja, jonka sivut on koristeltu esimerkiksi ristipistoin. Pistelijän kirja voi olla vaikkapa säilytyskirja neuloille tai saksille, omaksi iloksi tai lahjaksi ystävälle!
Alkuperäinen idea on ranskalainen. Koska ohjeita ei ollut saatavana, niin teimme Violariumissa omat ohjeet, joiden avulla pistelyssä pääsee alkuun. Tämä kirja on ainoastaan esimerkki, kirjasta voi tietysti tehdä minkä kokoisen tahansa ja siihen voin tehdä sivuja oman mielen mukaan. Kaikki tässä ohjeessa esitetyt mitat ovat kuvissa näkyvän kirjan mittoja.
Pistelijän kirja on erittäin helppo kasata, vaikka pistelemiseen voikin mennä jonkin aikaa. Jokaisen sivun ympäri pistellään jälkipistoilla kehykset, joista sivut ommellaan kasaan. Sen jälkeen sivut ommellaan kiinni kanteen, myöskin jälkipistoista. Sivujen ja kansien sisällä on pahvia, jotta niistä tulee ryhdikkäät.
Kuvissa näkyvän kirjan mallit on otettu De fil en aiguille -lehdistä ja Isa Vautierin kirjasta Un petit fil rouge m'a dit... Olemme myös tehneet listan kirjassa käytetyistä malleista. Tämä kirja on pistelty 30 count luonnonväriselle pellavalle, kahden langan yli kahdella säikeellä, DMC:n muliinilangalla numero 815.
Kokoamisohjeet
Löydät tästä kokoamisohjeet pistelijän kirjaan. Kuvien ja ohjeiden kopioiminen tai levittäminen ilman lupaa on kielletty. Luonnollisesti linkkiä näille sivuille saa jakaa eteenpäin. Jos ohjeista on kysyttävää, lähetä sähköpostia, autamme mielellämme!
1. Kirjan voi pistellä mille tahansa ristipistokankaalle, aidalle tai pellavalle. Valmiin kirjan koko riippuu kankaasta ja kirjan sivumäärästä. Pellavalle pisteltäessä kuviot voi pistellä yhden tai kahden langan yli.
Kirjan etukannen koko on noin 11 x 13 cm. Yläpuolella olevaan kuvaan on merkitty kirjan kannen mitat pistoina, kahden langan yli pisteltynä. Teimme myös kuvat muista mitoista.
2. Alapuolella olevissa kuvissa on kaikki kirjaan tarvittavat kappaleet. Sivut on numeroitu siten, että etukansi on sivu numero 1 ja takakansi puolestaan sivu numero 12. Jokaisen sivun ympärille pistellään jälkipistot. Kannattaa pistellä jälkipistot ensin ja sitten vasta kuviot sivuille. Tarkista huolellisesti, että joka sivun ympärillä on sama määrä pistoja.
Kuvia valmiin kirjan jokaisesta sivusta löytyy Kuvagalleriasta.
3. Kun kaikki sivut ovat valmiit, leikkaa saumanvarat noin 1 cm:n suuruisiksi. Aloita sivujen ompelu kuten kuvassa alapuolella.
Taita sivu jälkipistoreunusta myöten kahtia, nurjat puolet vastakkain. Ompele sivusauma ja yläosa (tai alaosa) kiinni toisiinsa. Älä vie neulaa läpi kankaasta, vaan ainostaan jälkipiston alta.
Jätä alaosa (tai yläosa) auki ja laita sisälle sopivan kokoiseksi leikattu pahvinpala. Voit käyttää ihan mitä pahvia tahansa, ohutta tai paksua valintasi mukaan. Pahvin avulla sivut pysyvät ryhdikkäänä. Ompele viimeinenkin sauma kiinni (kuva alapuolella). Ompele kaikki sivut samalla tavalla.
4. Ompele sisä- ja ulkokannet yhteen toisiinsa (sivut 1/12 ja 2/11), nurjat puolet vastakkain. Jätä alaosa auki, että saat pahvit kannen sisälle. Kiinnitä kiinnitysnauhat ommellessasi sivuille. Laita kansien sisään kolme erillistä pahvinpalasta, yksi etukanteen, yksi takakanteen ja yksi selkämykseen (kuva alapuolella). Sulje auki oleva alaosa.
HUOM! Voi olla helpompi kiinnittää sivut kanteen, jos kolmas, kapea pahvi ei ole vielä paikoillaan selkämyksessä. Näin selkämys pysyy taipuisana ja sivut on helpompi ommella kiinni jälkipistoista.
5. Ompele muutama pieni huomaamaton pisto kannen taitekohtiin, jälkipistoriviin. Nämä pistot pitävät kolme pahvinpalaa paikoillaan.
6. Kiinnitä sivut sisäkanteen, sivujen 2 ja 11 väliin, ommellen ne kiinni jälkipistoista. Älä vie neulaa läpi kankaasta, vaan ainostaan jälkipiston alta, kuten sivuja ommellessasi.
6. Voila, valmis kirja!
|
| |